Itsensäpaljastajat

Digitoday:ssa oli juttu, jossa rekrytointifirman toimitusjohtaja Rob McGovern mainitsee yritysten siivilöivän työpaikanhakijoitaan tarkastelemalla mitä he ovat kirjoittaneet tai julkaisseet itsestään verkon yhteisöpalveluissa. Pyllytatuointi tai märkä t-paita kuva voi viedä siis työpaikan, koska tällainen toiminta liitetään rämäpäisyyteen ja vastuuttomuuteen.

Minua jaksaa aina vain ihmetyttää se miten ihmistä ei voida nähdä kokonaisena. Meillä pitää olla työ minä, julkinen minä, siviili minä, irroittelija minä jne. Samalla kuitenkin kaikki suhteet, joihin liittyy syvempi tuntemus ihmisestä. Mistä hän pitää, miten hänellä menee kotona, mitä hän saanut kokea elämässään, millaisia ystäviä hänellä on, kaikki tämä helpottaa syventää tekemistä myös työssä. Tällaiseen suhteeseen ei pääse ihmisen kanssa jollei hän ole avoin.

Kertokaa minulle ihmeessä se ihminen joka on kasvanut aikuiseksi tekemättä virheitä.

Pidin viime maanantaina lyhyen esityksen web 2.0:sta, jossa tämä sama aihe nostettiin yleisön puolesta IRC-Gallerian puitteissa. Ihmiset ovat peloissaan siitä miten nuorten julkaisemaa sisältöä voidaan käyttää tulevaisuudessa heitä vastaan. Kuka meistä ei joskus olisi rämäpää ja irroittelisi välillä? Kertokaa minulle ihmeessä se ihminen joka on kasvanut aikuiseksi tekemättä virheitä. Samaisen paikan rehtori oli kertonut minulle edellisenä iltana omasta lintsauskeikastaan omana opiskeluaikana ja siitä kuinka hän jäi siitä silloiselle rehtorille kiinni. Tästäkin huolimatta hänestä on kasvanut hyvin arvostusta herättävä johtaja.

Antiikin Kreikassa ihmistä joka ei osannut jakaa mielipiteitään ja ilmaista itseään julkisesti kutsuttiin idiootiksi. Meidän kulttuurissa asia on kääntynyt päinvastoin, oleellisempaa on pitää jotakin kuvaa itsestään kuin olla mitä on. Vanhempaa sukupolvea selvästi ohjaa tässäkin keskustelussa pelko siitä mitä muut ajattelevat. Verkkosukupolvin miettii mitä muut ajattelevat. Ero tuleekin kiinnostuksena pelon sijaan siitä mitä he ajattelevat, haluavat saada palautetta - kohdata ja saada lisää kokemusta vuorovaikutuksessa. Tämä johtaa väistämättä suurempaan kokemuspohjaan kuin mitä perinteinen kohtaaminen mahdollistaan. Se vaatii rohkeutta pistää itsensä alttiiksi ja ottamaan riskejä, mikä voi toki johtaa myös ylilyönteihin välillä. Eikös tämä ole jotain mitä yrityselämässäkin tarvitaan?

Digitodayn jutun yhteydessä olevan kuvan tekstissä mainitaan että: "Mitä ajattelee työnantaja löytäessään netistä tällaisen kuvan työnpaikan hakijasta?". Mitä suljetumpi työyhteisön kulttuuri on sitä enemmän työnantajaroolissa vastaus voi olla mitä kulttuuri odottaa. Jokaisen siviili minä ajattelee varmaankin jotain aivan muuta. Omasta mielestäni tässä on ainakin varsin puoleensa vetävä nuori nainen joka ei ainakaan minulle tarkoita hylkäämispäätöstä.

Share
Kommentit
Ei kommentteja